tiistai 28. tammikuuta 2014

Ruususten uni
Tulevalla peitolla on jo nimi, vaikka yleensä minun on vaikea keksiä töilleni nimiä.



Ompelin ensin kaksi 5cm:n kaitaletta yhteen ja sitten molemmin puolin 3cm:n kaitaleet. Valmiista kaitaleesta leikataan neliöitä eli yhtä leveitä kuin korkeita ( vajaa 12cm).
Yhteen blokkiin tulee neljä neliöä, korinpohja malliin aseteltuna.

Vadelmanpunainen reunakaitale kangas loppui kesken, olisin halunnut saman värin jatkuvan koko työhön, otin kaveriksi violetin joka näkyy ylemmässä kuvassa. Jouduin sitten suunnittelemaan pohjakuvion kahden värin vuoksi, toivottavasti lopputulos on mieleinen tyttärelle, jolle peite tulee. Sen näkee aikanaan, kokoaminen on vasta alussa.


Huomatkaa suunnittelu seinäni, olen kiinnittänyt 2 finnfoam-levyä seinään ja päällystänyt valkoisella kankaalla, tähän on helppo kiinnittää palaset nuppineuloilla ja katsoa vähän kauempaa käykö värit yhteen.

torstai 16. tammikuuta 2014

Tästä se sitten lähtee...
Tilkkutyöt vei sydämmeni jo aikoja sitten, aina löytyy uusia malleja, ideoita ja tietysti kankaita! Kankaita tulee ostettua kirppareilta ja kangas- ja tilkkuilukaupoista, niitähän ei ole koskaan liikaa. Blogini tarkoitus on laittaa itselle muistiin hyvät ohjeet ja niksit, mutta vasta sitten kun olen saanut niitä kuvattua.
Nyt joitain vanhempia töitäni...


Depressio, tähän työhön kokeilin erillaisia erikoistekniikoita, rypytystä, tilkkumaalausta, applikointia, reikien polttamista, erillaisia laskotustekniikoita.(toivottavasti saan nämäkin tekniikat tänne)

siniset unet, parisängyn peitto. Viisi 5cm:n kaitaletta ommellaan yhteen jonka jälkeen siitä  leikataan 6 kpl kolmioita (molemmin päin), ompele sininen reunakaitale ja ompele 3 kolmiota toisiin niin että ne muodostavat puolikkaan blokin. yhdistä puolikkaista kaitale (viistosti) ja lopuksi yhdistä kaitaleet, ole tarkkana että samanlaiset blokin puolikkaat tulee vastatusten.